tiistai, 23. kesäkuu 2009

Juhannuskala

1245737548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muutama kuunkierto on kerennyt vierähtää viime merkinnästä. Selitykseksi kelvatkoon pienoinen myllerrys työelämässä. Mutta nyt sekin alkaa järjestyä, mitä nyt toimittajan hommista vaihdan seuraavalle etapille ;) Mutta siitä lisää tuonnempana.

Juhannus meni mukavasti mökkeillessä ihan oman porukan kesken. Kalastusta saatiin maistaa useaan otteeseen, kun yksi kala-Eemeli sai aattona ensimmäisen haukensa. Se tietää sitä, että loma menee varmaan veneessä kykkiessä. Mutta nyt kirppua herättelemään, joten palataanpa asiaan.

sunnuntai, 11. tammikuu 2009

Luonnonvoimat


Ohessa pari kuvaa siitä, mitä 25-metriä sekunnissa kulkeva tuuli voi aiheuttaa tarpeeksi pauhatessaan. Näky on aika pysyttävä, kun jääröykkiöt ovat parhaimmillaan seitsenmetrisiä. Kirjoitin äsken pitkän sepustuksen kuulumisia, mutta sain ne kadotettua. Joten kaikessa lyhykäisyydessään - Hyvää Uutta Vuotta!

tiistai, 23. joulukuu 2008

Rauhallista Joulua!


2167731.jpg
2167737.jpg

Tai ainakin niin rauhallista kuin se voi olla saksanseisojan ja kahden lapsen kanssa. Me tultiin jo perjantaina tänne Kainuuseen viettämään joulunalusaikaa ja se olikin aivan oikea ratkaisu. Lunta on tullut joka päivä ihan omiksi tarpeiksi. Puut notkuvat lumenpainosta ja tunnelma on oikein jouluinen. Huomenna mummolaan jouluaterialle ja sitten hautausmaan kautta tänne korpeen hiljentymään. Vuosi sitten meidän perheessä oli kova koiranpennunodotus päällä, joka sitten toteutuikin erinäisten mutkien kautta. Välillä on ollut ymmärrys tiukalla. Esimerkiksi silloin kun Edi oli mennyt kodinhoitohuoneen kautta hakemaan saunan lauteilta kuivumassa olevan lampaantaljan ja repinyt sen olohuoneen matolle. Kaupantekijäisiksi oli lähtenyt myös lintujen lyhde samaan kasaan. Mitäs olin jättänyt sen tuulikaapin penkille. Tämä sopora selvisi sillä tavalla, että äitiyslomalla oleva naapuri soitti meille ja kysyi, että oonko kotona. Olin just mennyt ruokatunnille ja hölmönä kysyin, et miten niin. Meillä oli kuulemma ulko-ovi auki ja Edi pihalle. Olinhan aika äimänkäkenä siinä, että mitä mitä ... Käskin laittaa Edin sisälle ja oven lukkoon. Onneksi tuo koira sentään tottelee sen verran naapuriakin, että oli lompsinut sisälle. Suoraan jouluaterialta sitten kotiin ja katsomaan tuhoja oli se lukot itse aukaissut koirakin aika hiljaista poikaa kun näin sen olohuoneen. Tästä lähin on ollut kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen välinen ovikin lukossa, ettei pääse sitä kautta etenemään meidän makkariin ja muualle taloon kun ollaan poissa. Edi näköjään viettää vielä jonkun viikon päivät kodinhoitohuoneessa :)
Veikkaan, että em. tapaus johtui siitä kun ei pystytty silloin liikuttamaan Ediä kunnolla kun sillä oli se kynsi vielä katki. Tai siis onhan se vieläkin, mutta nyt pystyy kuitenkin juoksuttamaan ja täällä ei ole niin karkea kelikään kuin Iissä. On kyllä kokeiltu vaikka minkälaista suojaa sille jalalle, muttei oikein mikään auta siihen. Eläinkaupasta ostettiin semmoinen paksu ja tosi visun oloinen tassunsuoja (ja kallis), mutta tahtoo sitten ontua sen kanssa.

Mutta tällaista meille, se täytyy kuitenkin Edin kunniaksi sanpoa, että on rauhoittunut kovasti sisälläkin. Lapset saa juosta ja villitä, mutta Edi vain makoilee.

Näihin juttuhin on hyvä päättää nämä joulunalusmuistelmat.

Joten vielä kerran Rauhaisaa Joulua
ja Onnekasta
Uutta Vuotta 2009!

torstai, 11. joulukuu 2008

Sairasta touhua

Tänä aamuna heräsin aika kuumalta tuntuva pikku-ukkeli kainalossa ja samaa ongelmaa oli havaittavissa pikkuneidilläkin. Toni kun on reissussa niin otan Vilman aina viereen nukkumaan, se nukahtaa siihen helpommin. Illalla kun olin jo nukahtanut niin heräsin siihen, että Edi kävi nuuhkimassa minun naamaa. Vilma kun halus nukkua minun paikalla nin nukuin itse Tonin puolella. Edi kävi sitten tarkistamassa, että missäs se isäntä on ;) Joo, kotona siis sairastetaan tai paremminkin lapset sairastaa. Pitäis alkaa soittaa TK:n todistusta siitä, että ne on kipeitä. Sekin on vaan niin ihme hommaa, että sinne pitää mennä pällöttämään ja sitten ne ei edes katso lasta. Kunhan vaan käydään. Ylipäätänsä sairastodistuksen vaatiminen on mun mielestä pyllystä, jonkun parin päivän lentsun takia. Itse ei ainakaan ole ekasta yskäisystä tai kurkkukipeästä jäämässä kotiin. Vaikka viime kesäkuussa kyllä tuli mieleen kun punkteerattiin poskiontelot, et oisko kannattanut? :)

keskiviikko, 10. joulukuu 2008

Talvisia tunnelmia

2134545.jpg

Talvisia tunnelmia tarttui Kainuusta mukaan viikonloppuna. Nyt täälläkin näyttää onneksi paremmalta tuon kelin puolesta. Iltapäivälläkin satoi lunta hiljalleen maahan. Lähtölaskenta joulua kohti lähenee toden teolla, enää seitsemän työpäivää ja sitten kahden viikon loma. Niin, mitähän sitä joululomalla tekisi? Puolet ekaviikostahan menee jouluvalmisteluissa ja loppu öllötellessä. Seuraavalla viikolla aika kuluu varmaan ihan lasten kanssa kotona touhottaessa ja kotihommissa. Tulis vaan lunta oikein kunnolla!
Jouluvalmisteluita on pakko alkaa hoitamaan jo nyt. Yhden satsin lanttulaatikoita olenkin jo tehnyt, nyt tarkoitus on ruveta urakoimaan vielä toinen annos ja porkkanalaatikot viikonloppuna. Paketteihin on tullut myös neulottua kaikenlaista. Kävin muuten juttukeikalla ihanassa vanhanaikaisessa joulukylässä Kempeleessä. Siitä kannattaa katsoa juttu paikallis.tv -sivuilta.
Edilläkin meinaa se haljennut kynsi edelleen vaivata. Se tarkoittaa sitä, että lyhyiden lenkkien vuoksi koiralla tahtoo olla ylimääräistä virtaa. No nyt ostettiin sellainen superkallis koirien tassunsuoja, jospa se antaisi jalalle mahdollisuuden parantua. Se kun tahtoo olla aika olennainen osa Ediä tuo takajalkakin ;)

2134608.jpg

2134604.jpg

2134559.jpg


2134580.jpg


Ei muuta kuin oikein mukavaa joulunodotusta kaikille ja toivottavasti saan otettua vielä jonkun kuvan ja tunnelman ylös ennen joulua!