Nostan haulikon hollile ja kuuntelen ohjaajan neuvot, annan luvan päästää kiekon. Lyhyt tähtäys ja PERKELE, se osui. Olen ihan liekeissä, voiko ampumakurssi paremmin alkaa. Seuraavat laukaukset pudottavat minut maanpinnalle, alan hätiköidä. Mutta mukava tunne on alkanut kyteä sisälläni, en olekaan aivan surkea tässä kuten jo päivällä kerkesin peruskainuulaisesti miettiä. Yksi osuma alla on helppo lähteä seuraavalle kierrokselle ja pudotan kaksi ensimmäistä kiekkoa tuosta vain. Kolmas on jälleen huti, mutta en aio lannistua. Olen näyttänyt todelliset kynteni.

Joo, kotona olen saanut palautetta haulikkohommista niin verisukulaisilta kuin reiden kautta sukuun päässeeltäkin. Juntit eräjormat sanovat, että se on vaan niin koomisen näköistä. Nainen ja ase ovat luonnoton yhdistelmä. Eipäs olekaan, haulikko tulee kasvamaan kiinni käteeni ja opettelen kesällä ampumaan kunnolla. Radalla tavataan rakkaat sukulaiset.

No, pitää kyllä kolmen T:n kunniaksi sanoa, että mahdottoman kannustuksen sain kun kerroin ensimmäisen illan onnistumisista. Rakkaudestahan se hevonennii potkii :)

Erityistunnustus pitää antaa kyllä pätevälle ohjaajallekin, sillä on iso vaikutus oppimiseen ja siihen miten onnistuu.

Täältä tähän, vaikenen ampumisasioista viikoksi. Kiitos ja anteeksi.